perjantai 23. joulukuuta 2022

Jouluna 2022

Etteivät kaikkien majatalojen ovet olisi kiinni.
Olisi edes reilusti kissanvetävä rako 
josta livahtaa perunakellariin tai tallin lämpöisiin.
Pyydän sinulta
että jättäisivät sähköpulassaan ulkolyhdyn palamaan.
Silloin yön kulkija näkisi askeltensa paikan
kun he polttavat kynttilöitä muistopöydillään.
Ja vielä sitäkin
ettei kuuluisi alle kaksivuotiaiden kuolinhuutoa, 
ei pommien ääntä 
eikä olisi pakko paeta Egyptiin saakka.
Olisi rauha päällä maan.
Olisimme täynnä jumalisen syntymän iloa.
Pöydässä sama lukumäärä lautasia kuin viime vuonna
tai ehkä yksi enemmän,
sitä joulun suurta sankaria varten 
tai pilttipurkki tytölle, 
joka syntyi jo keväällä 
kun puiden lehdet eivät enää mahtuneet oksien sisään.
Olisimme vakaassa uskossa, että sama tapahtuu taas.